tiistai 23. joulukuuta 2014

Suloista joulun aikaa!

Onpahan tässä vierähtänyt jo edellisestä postauksesta aikaa! Niin on päivät juosseet hullun lailla ja joulu on täällä. Pian koittaa myös uusi vuosi ja uudet kujeet.

Meillä menee joulu kahdestaan miehen kanssa ja nautiskelemme siitä täysin rinnoin. Varsinkin viime joulun jälkeen, jolloin jouduimme vastentahtoisesti olemaan erossa. Tämä joulu maistuu siis astetta paremmalta :).

Tässä vähän joulutunnelmia meiltä.

Tämä taideteos tuli tehtyä tarha-aikana :D


Possu Ponteva saa suun hymyyn kerta toisensa jälkeen!

Kuusemme näyttää tänä vuonna tältä

Tyyne nukahti kesken koristelun...
Joulun pyhät menee minulla askartelu/ompelukaapin tuunaamisen merkeissä eli sitä sitten seuraavana vuorossa.

Toivotan kaikille ihanaa ja rauhaisaa joulun aikaa ja ihanaa uuden vuoden odotusta. Tuokoon se jokaiselle toivotun muutoksen elämään :)!

-Emmi

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Joulu odottaa jo nurkan takana!

Tänä vuonna vietämme joulun mieheni kanssa kotona ja nyt on jo tekokuusikin hankittu! Oikeaa kuusta meille ei voi hankkia, kun sokea hauvavanhuksemme törmäilee menemään uusiin juttuihin ja kuusi karistaisi neulaset alta aikayksikön.

Olen nyt sitten oikein pohtinut, että kuinkas sitä kuusen pukisi ja millaiseen juhla-asuun. Pinterest ehdotteli seuraavia ihanuuksia :)



 
 
 
Väriähän meillä siis pitää olla myös kuusessa ja koristeita aion tehdä itse palleroiden lisäksi. Mm. tällaisiin löytyisi jo tarvikkeita kaapista.


 




Jouluun saakka riittää siis pientä piiperrystä vapaa-ajalle :). Tigerista löytyi jo iloisen väriset pallerot kuuseen <3. Minäkö jouluihminen - no jo vain!

-Emmi

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

On aika näkyä!

Nyt on jälleen se aika vuodesta, kun on aika tehdä itsestään näkyvä - ainakin autoilijoiden silmissä. Olen fanaattinen heijastinten suhteen ja meidän taloudesta niitä löytyykin jos jonkinlaista mallia.

Ite tehtyjä heijastimia tölkinnipsuista
Katselin myös uusimpia malleja heijastinkaupasta ja monta kivan väristä heijastinta osui silmiin. Parhaimmiksi olen todennut vuosien varrella sellaiset heijastimet, joissa on joustava kiinnitys. Esim. LifeSaver-mallisto on päässyt suosiooni eikä yksikään niistä ole a) repinyt kiinnityskohtaa tai b) irronnut mystisesti matkalla.

Kuva lainattu Heijastinkauppa.fi:stä.
"Halpa henkivakuutus" pitää mielestäni paremmin kuin hyvin paikkansa!

-Emmi

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Mehukkaat syyskengät

Nyt löytyi jotakin ihan mahtavuutta! Nimittäin lempiväriäni kantavat kengät! Pimeä syyskeli ei tee oikeutta näille kengille kuvissa. Nämä tosin saavat sisäisen aurinkoni paistamaan :).

 
Sain postissa nämä aivan ihanat löydöt (bongasin sattumalta netistä) ja ne tulivat firmasta nimeltä Kuje. Heidän upeaa väriloistoaan näet täältä. Nämä nahkaiset nilkkurit ovat unelman kevyet ja hyvät kävellä ja mikä hauskinta (värin lisäksi) - nauhat on korvattu kuminauhalla, joiden ansiosta kenkä sujahtaa jalkaan kiireessäkin sujuvasti eikä mikään purista kävellessä. TYKKÄÄN! Paketissa tuli myös vaihtonauhat ja muutama kortti, jotka olivat kiva lisä :). Nyt odottelen vain, että näitä tulisi jossain vaiheessa talviversioina.


- Emmi 

perjantai 3. lokakuuta 2014

Koiranelämää

Meidän hauvoilla päivät kuluu nykyään melkein nukkuen, syöden ja ulkoillen. Ulkoilutkin ovat iän myötä typistyneet ja jo reilun kilometrin ulkoilu saa vanhuksemme melko väsyneeksi. Nukkumisesta onkin tehty meillä varsinainen taidemuoto ja karvatassut huvittavat meitä päivittäin tempauksillaan. Toivottavasti nämä kuvat saavat hymyn myös teidän huulillenne :). 

















Aina reissuilla Remu tykkää nukkua kassien päällä tai mahdollisuuksien mukaan niiden sisällä... Tyyne taasen tykkää keräillä leluja ympärilleen. Harvemmin nukkuvat kovin lähekkäin, mutta kun nukkuvat, niin muistuttavat "Heitä sikaa"- pelin nappuloita. Tällaista tämä meidän arki :). Mukavaa viikonloppua kaikille!

-Emmi

torstai 2. lokakuuta 2014

Lasista asiaa


Meillä on ollut äidin ja yhden ystävän kanssa tapana käydä kansalaisopiston (paripäivää kestävällä) lasikurssilla kerran pari vuoteen. Lasinsulatusta siis, pieniä juttuja kuten koruja. :)

mie tein tälläkertaa tällasia:














 Kivoja kuplia tuli tuohon, en tiedä miksi enkä välitä. Punoin vielä ohuesta hopealangasta tuolle pannan. Kaulakoru siis.


Ja sitten lisää samanmoisia, näihin kolmioihin jotenkin ihastuin. Tein kaikkiin korvakorutkin, pinkissä tuollaiset soirulat ja noissa vihreässä ja sinisessä pienemmät kolmiot. He on vielä hopeaosia vailla.



Tältä se näyttää kaulassa siis:



Sitten seuraavaksi vihreä kolmiokaulakoru:



Ja sitten tein muutamia tällasia osioita läpinäkyvästä ja rusehtavasta lasista, näissä on kiva hohde jota en tietenkään saa kuvassa näkymään. Tein näistä nyt alkuun kaulakorun, voi olla että muuttuu vielä matkan varrella tämä.


Tästä tuli hauska, vaaleanvihreää ja pinkkiä. <3



Extrana pieni kukkataulu ja jääkaappimagneetti.



 Tein muutaman jutun kyllä enemmänkin, niistä lisää tuonnempana kunhan saan ne jatkojalostettua.

Kivaa oli ja pää pursuaa taas jo uusia ideoita mitä vois kokeilla ja tehdä :D Yhtään jos siis lasijutut kiinnostaa niin suosittelen kyllä käymään tommosella kurssilla, varmaan näitä järkätään jokaisessa kaupungissa, ehkä, luulisin.

-Jonna

maanantai 22. syyskuuta 2014

Mitä seiniltä löytyy?

Pidän siitä, että seinillä on jotain, koska en tykkää siitä kaiusta, jonka tyhjät seinät kodissa aiheuttaa. Siksipä meillä on vaihtuva kokoelma erilaisia tauluja ja kuvia seinillämme. Makuuhuoneen seinät ovat täynnä valokuvia - meistä. Kuinkas muutenkaan :).

Tämän taulun saimme häälahjaksi
mieheni tädiltä. Hän on sen ite
maalannut.

Sormenjälkipuu on muistona hääpäivästä.

Intoni Kuubasta näkyy myös kotonamme :)

WC:n kyltti on tehty vanhoista näppäimistä ja tapetista
- ite tein

Sammutuspeite sai suojan vanhasta kankaasta
- mamman tekosia

Makuuhuonetta rauhoittaa suojelusenkelit

Eteisen tervetuloa-toivotus

Muisto mammalta

Ite tehtyä taidetta
vanhoista levynkansista.

Ite tehtyä taidetta, jolla sai hyvän sanoman ja väriä.

Anopin metsästä löytämä sarvi sai
maalia ylleen ja pääsi seinälle - ite tein.

Mietelauseita ja väriä.
- Emmi